Kirjoittajasta

Kirjoittajasta

Olen Mika Laitinen, pohjoismaisen oluen puhemies, tietokirjailija ja kotijuomien seppä. Kirjoitan erityisesti pohjoisista perinneoluista ja oluen panosta.

Vuodesta 1998 lähtien olen valmistanut satoja eriä olutta ja kymmeniä eriä siideriä. Juomien skaala kattaa sahdin kaltaiset perinneoluet, klassiset oluttyylit ja uudet olutinnovaatiot. Oluenpanon kokeilut, mokailut ja onnistumiset ovat keskeinen osa näkemystäni oluesta.

Kirjoittamisen saralla olen keskittynyt erityisesti Pohjoismaiden ja Baltian perinneoluisiin. Sahtia käsittelevä kirjani Viking Age Brew julkaistiin Yhdysvalloissa 2019 ja sahtiartikkeleitani on julkaistu noin kymmenessä olutlehdessä ympäri maailman, mukaanlukien USA:n suurimmat kotiolutlehdet Zymurgy ja Brew Your Own. Suomeksi olen kirjoittanut Johannes Silvennoisen ja Hannu Nikulaisen kanssa kirjan Sahti: Elävä muinaisolut (2015).

Kotioluen valmistus on minulle toinen tärkeä painopistealue, jossa merkittävin saavutukseni on Maria Markuksen kanssa tehty kotiolutkirja Rakkaudella pantua (2016). Kirjoitan myös Olutposti -lehteen kotiolutkolumnia. Vaikka pidän itseäni enemmän olutkirjailijana, siiderin kotivalmistuksen ohjeet ovat suosituin koskaan kirjoittamani juttu. 

Englanninkielinen BrewingNordic ja BrewingNordic Suomi elävät jokseenkin omaa elämäänsä, eikä kumpikaan ole käännös toisesta. Kansainvälinen BrewingNordic sekä oheiset Facebook, Instagram ja Twitter -sivut toimivat pohjoismaisen olutkulttuurin näyteikkunana maailmalle. BrewingNordic Suomi on suunnattu suomalaisille. Monikin asia on selitetty tarkemmin englanninkielisillä sivuilla, mutta BrewingNordic Suomi sisältää myös hienoa materiaalia jota kansainväliset lukijat eivät näe. Siirrän osan vanhan maltainen.fi -sivustoni materiaalista tänne. 

Kippis ja Skål!

Mika Laitinen
mika@brewingnordic.com

Tässä muutamia kirjoituksiini liittyviä poimintoja kotimaisista ja ulkomaisista medioista:

Yle, 21.6.2019: Ulkomaalaiset arvostavat suomalaista sahtia.
Iltalehti, 13.9.2019: Mika kehitteli Suomen suosituimman siideriohjeen
porchdrinking.com, 26.7.2019: Viking Age Brew – An Interview with Mika Laitinen
BeerSmith Podcast, 22.5.2019: Viking Age Brew with Mika Laitinen
Basic Brewing Radio Podcast, 29.8.2019: Brewing Sahti Farmhouse Ale

BrewingNordic Suomi noudattaa näitä periaatteita:

  • Kirjoitan mieluummin aikaa kestäviä juttuja kuin uusimpia uutisia. Siksipä BrewingNordic on enemmänkin kirjamainen sivusto kuin uutisten kaltainen blogi. Sivusto koostuu jutuista joita päivitän tarvittaessa ja ajan salliessa. 
  • Sallin tälle sivustolle tuottamani materiaalin käytön lisenssin CC BY-NC-SA 4.0 ehdoin. Osa tämän sivuston valokuvista ja videoista on kuitenkin muiden tekemää joihin minulla on vain käyttöoikeus, mutta ei lupaa myöntää käyttöikeuksia eteenpäin. Siksipä ennen tämän sivuston materiaalin lainaamista kannattaa aina ensin kysyä minulta (mika@brewingnordic.com).

Kuvan minusta kesämökin verannalla otti muotokuvien mestari Sami Piskonen.